Suomeksi | På svenska | In English | Palaute | Hallinta



Uutiset


Mitä merkitystä on hyvällä joukkuehengellä kilpabridgessä?

EM-Oostende 2018 (2018-06-12 14:35:42)

EM-kilpailut ovat todella pitkä koitos (erityisesti Avoimessa luokassa, mutta myös muissa luokissa).

Miten saada joukkueen mieli pysymään hyvänä ja keskittyneenä myös pelaajien ollessa väsyneitä ja tappion hetkellä?

Suomella on perinteenä ollut näissä asioissa valita hiljainen linja, jossa harmi käsitellään yksin, tai joukolla lasin ääressä. Valitettavasti tällainen tapa herkästi kumuloi huonoa fiilistä ja lisää väsymystä. Tärkeää olisikin koko joukon miettiä jo ennen kilpailua, kuinka parhaiten tukisi tovereitaan. Varmaa on, että kaikilla pelaajilla on pitkässä kilpailussa joku huono hetki. Myös itsensä tunteminen on paikallaan. Joskus esimerkiksi oma väsymys on vaikea huomata ja kertoa tästä kapteenille tai kanssapelaajille.

Valmentautuminen joukkueena pitkää kilpailua varten olisi aika tärkeää ja en pitäisi pientä leiritystä ennen kilpailuja lainkaan huonona ajatuksena. Leirin teemana voisi hyvinkin olla joukkuehengen luominen ja mahdollisten karikoiden kohtaamistrategioista keskustelu.

Hyvä Suomi!




Joukkueiden valinnoissakin pitäisi huomioida aina joukkueen sisäiset kemiat ja se, että pelaajat tulevat toimeen tai tarvittaessa opettelevat tulemaan toimeen toistensa kanssa. Sisäinen kilpailu täytyy tällaisissa pitkissä kilpailuissa minimoida ja keskinäisen arvostuksen osoitusta korostaa. Todistettu tosiasia on, että positiivisuus tuottaa parempia tuloksia kuin negatiivisten asioiden korostaminen.

Lisäksi olisi hyvä muistaa, että pelaajille olisi helpompaa keskittyä pelaamaan, jos heillä olisi mukaan ihan oikea Kapteeni, joka hoitaisi käytännön asiat. On kohtuutonta käyttää yhden (yleensä, tai ainakin usein vielä joukkueen kantavan voiman) pelienergiaa kapteenin hommiin. Tässä asiassa on Suomessa kulttuurinmuutos paikallaan. Kapteenin tehtävä on johtaa joukkuetta ja tukea sitä, ei suinkaan koittaa opettaa heitä pelaamaan kesken EM-kilpailuiden. Pelitaito ei siis ole (ei-pelaavan) kapteenin tärkeä ominaisuus, vaan se, että osaa kannustaa ja tukea joukkuetta parhaisiin mahdollisiin suorituksiin. Ehkä siis luoda sitä kuuluisaa joukkuehenkeä!?

Hulda Ahonen
Suomen avoimen joukkueen Kapteeni

Hyvä Suomi!

Näytä kaikki uutiset | palaa etusivulle